keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

"Edessä elämä?

Silvan paras kaveri Jemina saa houkuteltua hänet milloin mihinkin. Vakavaksi toilailu muuttuu, kun Silva joutuu pahaan onnettomuuteen ysiluokkaa edeltävänä kesänä. Kavereiden yllyttämänä Silva hyppää sillalta jokeen, lyö päänsä ja on hukkua.

Tyttö havahtuu oudossa paikassa, Koomassa, joka ei tunnu aivan todelliselta. Hän tapaa siellä nuoria kohtalotovereitaan, joiden kaikkien elonliekki uhkaa katketa ennen aikojaan. Silva saa myös tehtäväkseen viedä viestejä eläville. Luokkatoveri Inkerille tämän tätivainaja haluaa lähettää salaperäisen viestin: "Ota kivet pois taskuista". Muutkin viestit ovat tärkeitä, ja ne voivat muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Silvan mielessä herää toivo; ehkä hänen onkin tarkoitus jatkaa elämäänsä? Viestithän on vietävä perille!"

Minun pitäisi olla lukemassa englantia, joten hyppään tänään Yksin Marsissa -kirjan yli suoraan tähän. Minä taisin napata tämän kirjastossa suoraan kannen takia. Se vähän kuin vahingossa lukeutuikin lukudiplomikirjoihin ja on viimeinen (!!!), joka minun täytyy lukea. Tässä kohtaa poikkesin (jälleen) säännöistä, tämä oli tarkoitettu 7.-8. luokkalaisille.

Opettajani alkoi tänään ääneen lukemaan takakantta, joka oli ihan hepreaa. Joskus näinkin. Nyt vihdoin luettuani sen itsekin, mielestäni se kertoo aivan liian paljon kirjasta.

Ensimmäiset sivut luulin Silvan olevan oikein kiltti tyttö - hänhän käy siivoamassa mummonsa luona! No ei nyt aivan niinkään. Varastelua ja juomista parhaan kaverin Jeminan kanssa. Huolestuneet vanhemmat. Ja sillain. Kirjoitustyylistäni näkee koneellakin, milloin olen väsynyt.

Silva ja Jemina kiusaavat Inkeriä, luokan hyljeksimää paksua tyttöä. Jotenkin ilta päättyy siihen. että Silva päättää hypätä sillalta alas (ei tosin ajatuksena itsemurha) kavereidensa yllyttämänä. Seuraavaksi Silva herää koomassa. Tai siis Koomassa. Ensiksi: Eikö laimeampaa nimeä keksitty? Kooma?! Toiseksi: Olisin halunnut paljon syvällisempää pohdintaa ja kuvailua. Tässä vaiheessa ehkä tajusin, miksi kirja ei ollut tarkoitettu yhdeksäsluokkalaisille. Olen muuten huomannut kirjoja lukiessa, että usein hahmot tuntuvat lapsellisilta, jos ne ovat omanikäisiä tai nuorempia. Riordan tekee tosin Percy Jacksonien kanssa poikkeuksen. Ja taas harhauduin. Mennään nyt hieman tyhmässä järjestyksessä.

Kirjassa oli tosi yksinkertainen kirjoitustyyli. Tarina oli nopeatempoinen ja melko lyhyt. Kukin päättäköön, tykkääkö vai ei. Minuun ei iske yleensä, mutta kyllä sitä aina joskus lukee. Hieman syvällisempää kuvailua olisin kaivannut. Sinänsä tässäkin kiva idea (sanon näin kyllä jokaisen kirjan kohdalla).

Lisäksi hahmot muuttuvat ihan liian nopeaa. Siis totta kai parempaan suuntaan, mutta olisin halunnut jotain... syvällisempää? Sama kaikkien rakkauskiemuroiden kanssa. Ihmiset olivat aivan liian pinnallisia.

Jännä juttu, nuorten kirjat voivat olla rasittavia, jos eivät ole tarpeeksi syvällisiä, mutta lasten kirjoja luen ihan mielellään. Ehkä se on se melkein, mutta ei tarpeeksi -tunne. Lasten kirjat ovat kuitenkin ihan toista genreä. Kyllä tämän kuitenkin ihan mielellään luki tällain parissa tunnissa.

Luulin aluksi, että joku kuulisi unissaan viestejä koomassa olevalta ihmiseltä. Ehkä olisi pitänyt lukea se takakansi. Olisin ehkä pitänyt enemmän omasta luulostani.

Ihan kiva, mutta puutteita löytyi paljon. Ehkä suurimmat ongelmat olivat kuvailussa ja pinnallisuudessa. Tykkäsin ideasta.

Alla spoilereita, en suosittele jatkamaan, jos et ole lukenut kirjaa:

No niin. Silvahan tosiaan oli paikassa nimeltä Kooma. Mielestäni kuvailua oli ihan liian vähän ja kokemus oli kirjasta liian pieni osa. Lisäksi ihmisiä ei kunnolla kuvailtu, vaan mielikuva jäi pintapuoliseksi. Esimerkiksi lopussa Silva ystävystyy Inkerin kanssa tosi nopeasti. Salamana Inkeri tekee muutoksen ja laihtuu, muuttuu sosiaaliseksi, parantaa elämäntapansa ja saa paljon kavereita.

Lisäksi logiikka hieman häikkäsi. Inkerin täti (tai joku) kertoo viestinsä, eikä Silva heti ole paikalla Inkerin luona, vaan muutaman päivän päästä. Kuitenkin Silva estää itsemurhan. Niin mitä? Inkerin täti näki tulevaisuuteen? Vai toivoiko vain parasta? En tiedä.

Silva ihastuu Lauriin, ja toisella kerralla he päättävät, että he seurustelevat. Toki tällaisiakin ihmisiä on, mutta. Kaikki tapahtui liian nopeasti.

Kirjeiden vieminen oli kyllä liian helppoa. Olisin ehkä halunnut kuulla enemmän ihmisten tarinoita Koomassakin.

2/5

Kirjailija: Marja-Leena Tiainen
Julkaistu: 2016
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 210
ISBN13: 9789513189075

// Sori, tämä on varmaan tosi sekava. Kirjoitin yhtä aikaa spoilerien yllä ja alla olevaa tekstiä.

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Olen lukenut tämän kerran aikaisemminkin. En erityisemmin pitänyt kirjasta, joten nytkin lukemisen aloittaminen oli vaikeaa ja lukeminen tuntui tökkivän pahasti. Alunperin lainasin tämän lukupiiriä varten mutta en saanut luettua tätä tarpeeksi nopeasti. Siitä syystä tämä päätyi lukudiplomini kolmanneksi kirjaksi, fantasia-osioon.

Lisäksi minua ei ole ollenkaan huvittanut kirjoittaa, joten saapa nähdä, muistanko enää yhtään mitään.

""Tämän lapsen kasvattamiseen tarvitaan enemmän kuin pari hyväsydämistä sielua. Siihen tarvitaan", Silas sanoi, "koko hautuumaa."

Ei-Kukaan "Eikku" Owens on ihan tavallinen poika. Paitsi, että hän asuu vanhassa haudassa ja hänelle on myönnetty kunniakuolleen arvo. Aaveet suojelevat orvoksi jäänyttä poikaa kaikkialla vaanivilta jokamiehiltä.

Hautausmaalla kasvaneelle Eikulle aaveet ovat tutumpia kuin pitsa tai koulunkäynti. Hän ei aina muista, että kalmisto kätkee sisäänsä myös karmivia asioita.

Elävien pitää kuitenkin elää eikä viettää koko elämäänsä hautausmaalla. Onnistuuko Eikku aaveilta oppimillaan taidoilla kukistamaan julmat Jack-jokamiehet? Ja miten hän pärjää hautausmaan muurien ulkopuolella - ilman aaveiden apua?"

No niin. Tänään ajattelin käyttää apuna osittain opettajani kirjatestiä, koska lyö vaan tyhjää.

Ei-Kukaan eli Eikku on lapsi, jonka vanhemmat murhattiin Jackin toimesta. Jack yritti tappaa myös Eikun, mutta Eikku pakeni hautausmaalle. Hän oli siis vauva. Ja tässä kohtaa minua alkoi ensimmäisen kerran ärsyttää. Juu, vauva konttailee ihan varmasti sen muutaman sata metriä, eikä aikuinen mies saa kiinni. Minä en myöskään näin yleisesti ottaen pidä siitä, kun vauvan tai pikkulapsen ajatuksia kuvaillaan.

Ja takaisin Eikkuun. Eikku siis muutti hautausmaalle, ja sai kunniakuolleen arvon. Aaveet kasvattivat hänet. Ja vieläkään en vaan muista, mitä tässä välissä tapahtui. Kaverityttö, pahiksia, tanssiaiset ja koulunkäynti. Noin suurinpiirtein. Ja totta kai loppuratkaisu. Ehkä en spoilannut liikaa. Eli suurimman osan ajasta oltiin hautausmaalla. Nykyajassakin taidettiin olla.

Sivuhenkilöitä? Ööö. Silas. Kummallinen tyyppi, joka nukkui hautausmaalla. Hän oli Eikun huoltaja. En oikein koskaan selvittänyt (tai en enää muista) minkälainen olento hän on. Sitten oli tämä kaverityttö, jonka kanssa Eikku vietti aikaa. Kaveritytön vanhemmat luulivat Eikkua ensin mielikuvituskaveriksi. Ja sitten oli monta tyyppiä hautausmaalta ja muutama koulustakin. Owensit olivat Eikun kasvattivanhemmat, vaikkakin aaveita.

Mielestäni kirjalla on tosi kiva idea. Lapsi, jonka aaveet kasvattivat. Mutta. Tässä kirjassa oli sata ja tuhat eri palasta ja juonikuviota, jotka eivät oikein liittyneet mihinkään tärkeään. Se punainen lanka katosi täysin keskellä kirjaa. Lisäksi olisin halunnut tietää enemmän loppuratkaisun pahiksista ja Silaksesta. Kirjassa oli paljon turhaa, eikä tarpeeksi tärkeää.

Ei tämä kuitenkaan huono kirja ollut. Se liikkui eteenpäin ja kirjoitustyyli oli ihan kiva. Kuvitus oli kiva. Idea oli kiva. Eikä tämä täysin huono ollut, en vain pitänyt siitä.

Kolme vuotta sitten arvioin kirjan näin: "Kiva idea, mutta hieman tylsä. Vanheneminen meni melko luonnollisesti vaikka vuosien yli hypittiin. Tosin sen takia kirja tuntui melko lyhyeltä ja nopealta luettavalta. Murhaajaan tunnuttiin pääsevän hieman myöhään ja se kohta meni minulta nopeasti läpi. Harmitti, että Eikun oikea nimi ei selvinnyt (tai ainakaan minä en sitä muista)."

3/5

Kirjailija: Neil Gaiman
Suomentanut: Inka Parpola
Julkaistu: 2009
Kustantaja: Otava
Sivuja: 297
ISBN13: 978-951-1-23720-4

Alkuperäinen nimi: The Graveyard Book
Julkaistu: 2008
Kustantaja: HarperCollins
Kuvittaja: Dave McKean
Sivuja: 307
ISBN13: 9780060530921

tiistai 20. maaliskuuta 2018

K. K. Alongi: Ansassa (Kevätuhrit #2)

"Joukko eloonjääneitä on paennut syrjäiseen maataloon, jonne saapuu odottamaton vieras. Välähtelevätkö karismaattisen hymyn takana pedon hampaat? Hyytävä kotimainen nuorten trillerisarja.

Kuolemanaalto on vienyt aikuiset, ja joukko nuoria yrittää selviytyä maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen. Kun heidän suojapaikkaansa ilmestyy vieras menneisyydestä, eivät kaikki ole innoissaan. Voiko tulijaan luottaa vai uhkaako heitä vaara, johon kukaan ei osaa varautua?"

Luin kirjan pari viikkoa sitten, ja nyt alkaa jo lyödä hieman tyhjää, mutta yritetääs nyt jotain tännekin kirjoittaa.

Okei, perusasiat. Kirja jatkaa Kevätuhreja, joissa lauma teinejä selviytyi kuolemaniskusta, jossa kaikki kuolivat. Heitä yhdisti jokin seikka. Lisäksi osa ihmisistä muuttui sekopäiksi, kuten myös osa eläimistä. Kevätuhrit löytyivät myös lukudiplomista, joten hieman sovelsin kirjasuositusta ja otin tämän. Pidin ensimmäisestä osasta.

Aloittaessani tämän muistan olleeni ihan pihalla. Kuka tuo on? Entä tuo? Minulla ei ollut mitään muistikuvaa hahmoista, ja olisin toivonut hieman palaamista edelliseen kirjaan. Huomaan nyt, että viimeaikoina lukemiani kirjoja yhdistää tämä sama seikka. Missään ei selitetä edellistä kirjaa.

Hitaasti aloin muistaa edellisen kirjan tapahtumia mutta silti olin vähän väliä pihalla. Muistin luonteet, mutta niitä oli vaikea yhdistää henkilön nimeen. Lisäksi vieläkään en muista hahmojen historiaa. Noh, ehkä ne eivät enää ole tärkeitä.

Pidin paljon edellisestä kirjasta, mutta tämä kirja oli vähän pettymys siihen verrattuna (toinenkin yhdistävä seikka). Tai ehkä olin nuorempi. Luin kirjan lokakuussa 2016. En tiedä, nyt ei ajatus pysy koossa. Jospa mentäisiin siihen lukudiplomitehtävään, jonka jaksoin väkertää tämän kirjan pohjalta. Tarkoitus oli kertoa stereotypisistä rooleista. Tein sen hieman laiskasti. Tätä on vielä vähän tiivistetty alkuperäisiin hahmoihin.

Oliver - Avuton. Oliver on nuorin ja avuttomin. Hän on halvaantunut jaloistaan. Kaikki mahdollinen siis on Oliveria vastaan. Lisäksi hänellä on pahoinpitelevä isoveli Rafi.

Tomi - Sankari. Tomi on se urheilija ja viisas henkilö, jolta kaikki odottavat ratkaisua kaikkeen. Urheilullinen ja pitkä. 

Ali - Kiintiötyyppi. Ali on se kiintiötyyppi, joka pitää olla kaikkialla, jotta henkilöt eivät olisi liian samanlainen. Kiintiöhomo, kiintiöulkomaalainen, kiintiömikätahansa. Ali on tummaihoinen. 

Susette - Ratkaisija. Susette on se, jonka vähiten olettaisi keksivän ratkaisuja, mutta kuitenkin huomaa asioita, kun ei keskity itseensä. 

Sara - Auttaja. Sara ryntäilee vähän sinne sun tänne ja on ystävällinen kaikille ja haluaa auttaa kaikkia missä tilanteessa tahansa. 

Jade - Kapinallinen. Jade on kapinallinen. Se tulee ilmi hänen ulkonäöstään, puheestaan ja ajatuksistaan. Hänellä on punaiset hiukset, hän on epäluuloinen kaikkea kohtaan ja tekisi kaiken toisin. Hän haluaa väittää vastaan vain sen takia, että hän voi tehdä niin.

Juoni olisi voinut olla vähän laajempi. Tässä tapahtui vähän asioita ja lopulta loppuratkaisukin oli erittäin ennalta-arvattava. Jostain syystä olen tosi pettynyt kirjaan, koska odotin niin paljon. Positiivinen asia on, että teksti kulki nopeaa. Eipä tarvinnut ainakaan junnata paikoillaan...

Tässä kirjasarjassa osa hahmoista on erittäin stereotyyppisiä, mikä on vähän rasittavaa. Varsinkin kirjan tytöt edustavat suuria ääripäitä. Ei se mitään, hahmot ovat kivan vastakohtaisia, kun heitä vertaa toisiinsa. Mutta. He ovat liian samanlaisia ja stereotypiassaan mustavalkoisia. Toivoisin, että he tulisivat kaikki kasvamaan ja muuttuisivat hieman ja avautuisivat. Jospa heissä olisi vielä puoli, jota ei ole nähty näissä kirjoissa. 

Kehutaan nyt kuitenkin Susettea. Tykkäsin, kuinka hahmo alkoi kasvaa! Ennen Susette oli se porukan pissis ja on ehkä vieläkin hieman, mutta muutosta parempaan on tapahtunut.

Kirjailija: K. K. Alongi
Sarja: Kevätuhrit #2
Julkaistu: 2017
Kustantaja: Otava
Sivuja: 297
ISBN13: 9789511310013