keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Maijaliisa Dieckmann: Pikkupiika Elina (TUTKIELMA KOULUUN)

Sisällys
1. Johdanto
2. Maijaliisa Dieckmann
3. Pikkupiika Elina
4. Oliko yhteiskunta tasa-arvoinen 1890-luvulla?
5. Päätäntö
Lähteet


1. Johdanto

Olen valinnut kirjakseni Maijaliisa Dieckmannin Pikkupiika Elinan. Kirjan on julkaissut WSOY vuonna 1985. Kirjassa on 180 sivua.

Päädyin kirjaan, koska olen lukenut sen aiemminkin monta vuotta sitten ja muistan pitäneeni sitä suloisena. Uudella lukukerralla huomasin kirjailijan sisällyttäneen kirjaan monia yhteiskunnallisia muutoksia, asenteita ja uskomuksia. Kirja käsittelee suuria asioita, vaikka onkin lastenkirjallisuutta.

Tutkimuskysymykseni on, oliko yhteiskunta tasa-arvoinen 1890-luvulla. Mietin tutkimuskysymyksekseni myös uskonnollisuuden muutoksia ja koulutuksen tärkeyttä, mutta pidin eriarvoisuutta laajempana ja mielenkiintoisempana aiheena, ja olemme käyneet läpi juuri arvoja koulutunneilla. Päädyin siihen, että tasa-arvo on minulle tärkeämpi aihe, koska se antaa oikeuden uskoa mihin haluaa ja sallii koulutuksen kaikille.

Tavoitteenani on kertoa kirjan mukaan muodostuvasta käsityksestä 1890-luvun tasa-arvosta, sen heikkouksista ja ehkä vahvuuksista. Painotan asioita, joihin teos eniten kiinnitti huomiota. Haluan käydä läpi myös lyhyesti vertailua nykypäivän tasa-arvoon ja parannuksia. Haluan tutkielmani kuitenkin olevan laaja.


2. Maijaliisa Dieckmann

Maijaliisa Dieckmann syntyi 2.2.1934 Mellilässä. Hänen vanhempansa ovat Lauri Laurinen ja Mandi Laurinen. Kaksi vuotta ennen häntä syntyi Sakari, joka kuoli aivokalvontulehdukseen 6-vuotiaana. Pari päivää ennen Neuvostoliiton hyökkäystä syntyi Hanna Kaarina. Hänen jälkeensä syntyivät pikkuveljet Heikki ja Markku. Maijaliisa Dieckmannilla on muistoja sodasta, vaikkakin hän oli vielä melko nuori silloin.  Hän pääsi ylioppilaaksi 1953 ja opiskeli luokanopettajaksi Turun Opettajakorkeakoulussa 1962. Hän toimi luokanopettajana vuosina 1962-1994 erikoisalueenaan äidinkielen ja ilmaisutaidon opetus. Opettajana hän ohjasi näytelmäkerhoja nuorille.

Kirjoittamisen Dieckmann aloitti kirjoittamalla ja toimittamalla Kouluradion kuulokuvia ja kirjoittamalla harrastajateatterille kotiseutunäytelmiä. Hän oli juuri valmistunut opettajaksi. Hän kirjoittaa edelleen, 83-vuotiaana, koska hän pitää siitä. Hänen piti valita koulun kirjastoon kirjoja 70-luvulla, mutta kaikki kirjat käsittelivät ongelmalapsia, -nuoria ja -perheitä. Dieckmann halusi kirjoittaa jotain hauskempaa. Hänen ensimmäinen kirjansa oli Pakene luostariin, joka ilmestyi vuonna 1977.

Hän haluaa kertoa lapsille ja nuorille oman maansa ja kansansa entisestä elämästä ja tuoda esille positiivisia elämänarvoja. Dieckmann on kirjoittanut yli 50 kirjaa. Niitä on kahta tyyppiä - historiallisia ja jännittäviä. Pikkupiika Elina on historiallinen lastenkirja, joka sijoittuu 1890-luvulle mutta se ei ole kovin tunnettu kirja. Dieckmann tekee paljon taustatöitä kirjoja varten. Hänen mukaansa kirjailijan työssä parasta on saada käteensä uusi kirja. Hän kehottaa myös kirjailijoiksi haluavia harjoittelemaan ahkerasti.

Dieckmann on ollut ehdolla ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Ennen 2000-lukua hän voitti Pohjoismaisen kuunnelmapalkinnon, Tauno Karilas -palkinnon ja Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon. Hän sai myös Suomen Nuorisokirjailijain kunniamaininnan. 2000-luvun jälkeen hän on voittanut Topelius-palkinnon kirjasta Luostarin Piritta ja Arvid Lydecken -palkinnon kirjasta Väläys pimeässä. Hän oli ehdolla Lydecken ja Lukuvarkaus -palkintoon kirjasta Fredrika-rouvan koulu.

Nykyään Dieckmann asuu Porvoossa. Hänellä on aviomies, DI Christian Dieckmann, kaksi lasta ja viisi lastenlasta. Hän harrastaa liikuntaa, lukemista, kirjoittamista ja laiskottelua. Erityisesti liikunnassa hän pitää lenkkeilystä, jumpasta, pyöräretkistä ja vaelluksista. Hänen lempikirjansa on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Hän haluaisi kirjoihinsa samaa jännitystä ja paljon tunteita. Hän pitää myös Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Hän suosittelee historiallisia kirjoja luettavaksi. Hän itse lukee paljon kotimaisia kirjoja ja katsoo televisiosta dekkareita. Lukeminen on hänelle tärkeää.


3. Pikkupiika Elina

Maijaliisa Dieckmannin kirja Pikkupiika Elina kertoo noin 10-vuotiaasta tytöstä, joka päätyy pikkupiiaksi suomenruotsalaiselle perheelle.

Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Porvooseen. Elina on noin 10-vuotias ja hän käy kansakoulua. Hänen perheensä alkaa rakentaa taloa mutta heille tulee rahaongelmia. Elina haluaisi jatkaa koulunkäyntiä, mutta hänen perheensä tarvitsee rahaa. Elina päätyy hoitamaan 6-vuotiasta poikaa, jonka nimi on Carl Olof eli Kalle.

Teos tapahtuu 1890-luvulla. Tapahtumat kestävät muutaman kuukauden. Tapahtumat alkavat maaliskuussa ja päättyvät seuraavana marraskuuna. Teos kulkee koko ajan eteenpäin, mutta kertoo vain tärkeimpiä päiviä ja tapahtumia. Teos on tyypillinen ajankuvaus.

Koko teos tapahtuu Porvoossa. Suurin osa tapahtuu Elinan kotona, uuden talon tontilla, koululla ja Kallen kotona. Elina liikkuu myös kylän kaduilla ja käy Kallen kanssa retkellä. Vaikka Elina liikkuu vapaa-ajallaan suomenkielisissä porukoissa, mutta ruotsinkielisyys näkyy myös arjessa. Elina työskentelee perheessä, joka on ruotsinkielinen. Kirjassa puhutaan myös suomenkielisten ja ruotsinkielisten eriarvoisuudesta. Välillä Elina rukoilee, ja häntä kehotetaan aina rukoilemaan, kun jotakin pahaa tapahtuu. Hän ei ole kuitenkaan kovin ahkera siinä.

Tapahtumat kerrotaan yksikön kolmannessa persoonassa, mutta teoksessa seurataan Elinaa ja hänen elämäänsä.

Päähenkilö on Elina. Hän on ahkera ja haluaisi käydä koulua mutta hän joutuukin töihin. Hänen paras kaverinsa on Fiia, joka tulee köyhemmästä perheestä kuin Elina. Elinan perhe joutuu talousongelmiin, kun äiti ei pysty tekemään töitä keskenmenon takia, ja isä saa pientä palkkaa. Elinan perheeseen kuuluvat vanhemmat, pikkusisko Anna ja pikkuveli Paavo. Hän on positiivinen ja vähän haaveilevaa tyyppiä. Vaikka hän ei ehdi käydä koulua, hän yrittää pysyä vähällä vapaa-ajallaan mukana koulussa opetettavissa asioissa ja päättää jatkaa koulua vuoden päästä, kun Kalle ei enää tarvitse vahtijaa. Elina on noin 10-vuotias, mutta ikää ei missään vaiheessa kerrota kunnolla. Hän on kuitenkin vain hieman Kallen isosiskoja nuorempi, joista nuorempi on 12-vuotias.

Carl Olof eli Kalle on 6-vuotias. Kansakoulu aloitetaan 7-vuotiaana, joten hän on vielä kotona. Kalle on sairas, joten hän joutuu juomaan kuumaa maitoa, ja häntä karaistaan kylmällä vedelle. Hänellä on sydänsairaus, jota kirjan lopussa lähdetään hoitamaan Keski-Eurooppaan. Kallen äiti on hieman ylidramaattinen ja hän on kertonut Kallelle, että Kalle kuolee. Elina ei kuitenkaan usko siihen.

Larin Paraske on runonlaulaja, jota Fiia kutsuu aina noidaksi. Elina ei usko Fiiaa, mutta pyytää kuitenkin pari kertaa Larin Parasketta rukoilemaan tai tekemään runon jonkin asian puolesta. Kummallisesti nämä asiat aina helpottavat. Larin Paraske syntyi Venäjällä, josta muutti Suomeen. Hän on oikeassa elämässä elänyt 1843-1904 ja asui Porvoossa 1891-1894 toimien yhteistyössä Neoviuksen kanssa.

Koko kirja perustuu Elinaan ja Kalleen. Elina kasvaa paljon kirjan aikana, ja ymmärtää paljon asioita elämästä. Luulen, että Maijaliisa Dieckmann koki Larin Parasken tärkeänä henkilönä, joten hän halusi kirjan kautta tutustuttaa lapsia häneen ja hänen työhönsä. Kuitenkaan Larin Paraske ei loppujen lopuksi ole kirjan kannalta kovin tärkeä henkilö, vaikka hän esiintyykin paljon kirjassa. Mielestäni hän oli vain vähän täyteaineena.


4. Oliko yhteiskunta tasa-arvoinen 1890-luvulla?

Vaikka historiallisessa lastenkirjassa ei olettaisi kohtaavansa isoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, Pikkupiika Elinassa esiteltiin ongelmia ja myös sen ajan käytöstä, jota pystyi vertailemaan nykyajan käytökseen ja tapoihin. Ilmeisesti kirja on esittänyt ongelmat lapselle sopivalla tavalla, koska en muistanut niitä edelliseltä lukukerralta muutama vuosi taaksepäin. Nyt ne kuitenkin pistivät silmiini. Perustan koko tekstiäni kirjaan ja sen sanomaan.

Fiia oli tiennyt kauppiaan perheestä enemmänkin, sellaista mitä yhteiskeittiön emännät olivat keskenään juorunneet. Olivat sanoneet kauppiaan kovasti rakastavan kaunista rouvaansa, vaikkei tämä osannut edes perunoita keittää, saati neuloa nappia miehensä paitaan. Mutta kauppias oli onneksi saanut kauppakäynnillään niin paljon rahaa kokoon, että saattoi palkata perunankeittäjät ja napinneulojat erikseen. Niin hienosta perheestä kuului rouva olevan, että osasi ranskaakin puhua, kun vain saisi juttukumppanin.  (Sivu 61)

Siihen asiaan ei ollut rouvalla mitään sanomista. Hän ei ollut kieliasioissa niin tarkka kuin monet ruotsinkieliset. Hänen mielestään saivat suomalaisetkin saada koulunsa ja rihvelitaulunsa.  (Sivu 107)

- Nyt minun kulta luke se suomen kieli. Kyllä minun ystävät nyt naura ja sano me vähä hullu kaikki, kun ei kunnioita se oma ruotsi kieli. (Kallen äiti Kallen oppiessa lukemaan suomenkielisiä sanoja. Sivu 108)



Elina ei päässyt enää edes lukemaan Kallelle. Sen puuhan ottivat nuoret neidit mielihyvin huolekseen. Heistä oli hauska istua suloisen pikkuveljensä vuoteen laidalla lukemassa, kunnes pojan silmät painuivat umpeen. Rouvallekin tämä järjestely sopi, koska tytöt lukivat sadut ja tarinat ruotsiksi. (Sivu 113)


Monessa kohdassa puhuttiin Kallen äidin eli kauppiaan vaimon taustasta. Hän oli kotoisin suomenruotsalaisesta perheestä. Kallea ei todellakaan aiottu laittaa kansakouluun, vaan hänelle hankittaisiin ruotsinkielinen yksityisopettaja. Opettajaa ei tosin koskaan ehditty hankkia, koska Kalle lähti Keski-Eurooppaan. Kallen isosiskot kävivät Helsingissä asti koulussa ja tulivat kotiin kesäisin. Nuorempi heistä oli 12-vuotias, ja vanhempi oli 14-vuotias.

Huomattavaa oli ero suomen ja ruotsin kielten välillä. Kauppiaan vaimoa vaikutti lähinnä huvittavan, kun Kalle oppi lukemaan ensin suomeksi. Hänen sanoistaan saattoi ymmärtää, etteivät hänen ystäväpiirinsä naiset olisi kovin innoissaan Kallen oppimasta kielestä. Elina luki Kallelle suomeksi Genoveevaa mutta jossain vaiheessa Elina joutui Kallen vanhempien takia lukemaan Kallelle ruotsiksi kirjallisuutta. Kesälomalla Kallen isosiskojen palatessa kotiin Elinan iltasadut jäivät, koska he lukivat Kallelle ruotsiksi satuja.

Historiallisena sivuhuomautuksena suomen kieli sai virallisen kielen aseman vasta 1902-luvulla kieliasetuksen myötä, vaikka kielilakia oli yritetty saada voimaan jo aiemminkin. Näinpä kirjan tapahtumien aikaan 1890-luvulla on olemassa joitakin suomen kieltä koskevia lakeja, mutta ruotsi oli yhä tärkein kieli valtiollisesti, muttei puhuttuna. 1910-luvulla ruotsi oli kansalliskieli, mutta sitä puhui vähemmistö kansasta.



Juoksijat katsoivat toisiinsa hänen päänsä yli, eikä heidän katseessaan ollut leikin häivääkään. He eivät halunneet joutua piikatytön pariksi. Se tieto jysähti Elinan tajuntaan niin voimakkaasti, että sydämessä teki kipeää. Hän hidasti askeleitaan, oli juoksevinaan, oli kompastuvinaan paljaine varpaineen kiveen, nousi taas ja pakotti huulilleen väkinäisen hymyn. Hän ymmärsi. Kukapa olisi tohtinut valkeine käsineen tarttua työn kovettamaan, ehkä likaiseenkin piiankäteen… (Sivu 146)




Eivät olleet hänen kätensä sopivat tarttumaan hienojen neitien pehmeisiin käsiin, se oli varmaa. Mutta mitä muuta vikaa hänessä oli? (Sivu 147)




Mistähän syystä ihmiset sillä tavoin syntyivät, toiset paremmiksi, toiset huonommiksi? Koulussa opettaja oli moneen kertaan ihan sormi pystyssä tähdentänyt, että kaikki ovat yhtä hyviä Taivaan Isän lapsia, yhtä kalliita Jumalalle… (Sivu 147)




Hän oli kotona, omiensa joukossa. (Sivu 148)


Elina kokee myös halveksuntaa muilta ikäisiltään, koska hän toimii piikana Kallen perheessä. Alussa hän oli vielä tärkeä, koska hän yksinään hoiti Kallen asioita. Keskivaiheilla Kallen isosiskojen palatessa kotiin hänelle jäivät samat tehtävät kuin muillekin, eli hänestä tuli normaali pikkupiika, eikä hänellä ollut enää omaa tehtävää. Hän joutui silloin tekemään myös raskaampia töitä.

Tässä näkee yhteiskunnan luokkaerot. Elina tuli köyhästä perheestä, kun muut juhlien vieraat rikkaista perheistä. Elinaa ei pidetty yhtä tärkeänä hyvien perheiden lapsien mielestä, vaikka Elina tajusikin sen vasta juhlien aikana. Sen jälkeen hän alkoi miettiä perheensä elävän samanlaisessa tilanteessa kuin hän. Hän ei ollut ennen kohdannut rikkaampia perheitä, vaan jokainen eli omassa lokerossaan. Ilmeisesti rikkaiden perheiden lapset kuulivat köyhemmistä vanhemmiltaan, kun Elina ja muut köyhemmät perheet eivät huomanneet eroa heidän ja rikkaiden välillä ennen kuin he tapasivat.

Tuohon aikaan Suomessa olivat vielä säädyt, joista päästiin eroon vuonna 1906. Luokkaeroja oli kuitenkin vielä 1970-luvulle asti, jolloin ne lieventyivät.



- Mine ajattele, teme tyttö tule meidän Carl Olof oma lapsenpiika. Leikki sit ja huvitta se poika, rouva sanoi ja katsoi Elinaan kuin olisi luvannut tälle suurenkin lahjan. (Sivu 25)




Ikävä vaivasi, ikävä Annaa ja ikävä pikku Paavoa. Yöt Elina kyllä nukkui kotona, mutta aamuisin hänen oli lähdettävä, kun nämä vielä olivat unten mailla. Työpäivä päättyi, kun Carl Olof illalla nukahti, ja Elinasta tuntui, ettei hän nähnyt koskaan siskoksiaan hereillä. (Sivu 67)




- Ei se käy. Minä olen ottanut kaupasta tavaraa sinun tulevaa palkkaasi vastaan. On ollut pakko. Isän palkka on mennyt rakentamiseen, ja onhan tässä sentään syötävä. Kyllähän sinä ymmärrät. (Äiti Elinalle kouluun paluusta, sivu 152)


Tämä on ehkä raainta mitä kirja näyttää. Lapset joutuivat töihin pieninä, koska vanhemmat eivät voineet käydä töissä tai eivät saaneet tarpeeksi palkkaa. Fiiakin työskenteli kouluajan ulkopuolella, mutta Elinan työ taas oli kokopäiväistä, joten hän ei ehtinyt käydä koulua, vaikka olisi halunnut.

Periaatteessa yhteiskunnan työtä tekevä väestö oli köyhää, ellei päässyt tekemään hyväpalkkaista työtä, kuten kauppias teki. Ja sitten nämä köyhät raatoivat kellon ympäri rikkaille saadakseen huonoa palkkaa. Näen tässä ison kuilun kahden yhteiskuntaluokan välillä, mikä ei työskentelyllä näyttänyt paranevan.



Opettaja sai yhtenään pelätä, että joku hänen koululaisistaan lopettaa kesken kaiken opintiensä. Siksi hän yritti kuin henkensä hädässä opettaa jokaiselle kirjaimet ja lukemisen taidon niin nopeasti kuin suinkin. Hän uskoi vakaasti, että lukemaan oppinut pysyisi mielellään koulussa. Mutta vanhemmat olivat joskus toista mieltä - kansakoulu oli rahvaan lapselle tarpeeton ja hyödytön huvi. (Sivu 6)




Kauppias itse tuli hyvin toimeen molemmilla kielillä, taisipa vielä venäjääkin. Hän pystyi myymään naulat ja naskalit yhtä hyvin suomeksi kuin ruotsiksi, ja hänelle kelpasivat sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten rahat. Vaikka tosiasiassa suomenkieliset kantoivat niitä hänelle melko paljon vähemmän kuin ruotsinkieliset, köyhää kansaa kun olivat ja palvelusväkeä enimmäkseen. Joka tapauksessa koko kielisota oli hänestä turhaa tuulen pieksemistä.  (Sivu 109)


1890-luvulla koulu ei ollut pakollista, vaan oppivelvollisuuslaki tuli vasta 1921-luvulla. 1900-luvun alussa kuitenkin tuli kouluttautuneiden suomenkielisten ihmisten väestöryhmä, koska 1800-luvun lopussa koulutusta oli alettu parannella.  Nykyään tiedetään, että kouluttautumalla voi saada hyvän työn ja parantaa elintasoaan saamallaan palkalla.

Elinan aikana tämä ei kuitenkaan ollut vielä mahdollista. Kaikilla ei ollut mahdollisuutta koulussa käymiseen. Elinan opettajakin yritti saada kaikki äkkiä opetettua lukemaan, koska se oli hänen mielestään tärkein ja hyödyllisin taito. Huomattavaa oli, että Elinan luokalla kukaan ei vaikuttanut rikkaalta tai puhunut ruotsia. Ruotsinkielisillä oli omat koulunsa. Yleensä suomenkieliset olivat myös köyhempiä. Sitten tietenkin oli vielä porukka, joka joutui jättämään koulun kesken, tai ei koskaan edes päässyt kouluun.

Tämä itsessään oli suuri epätasa-arvon aiheuttaja, koska kaikilla ei ollut mahdollisuutta samoihin asioihin.

Kirjaa lukiessa tajusin, kuinka paljon yhteiskunta on kehittynyt. Nykyään ei ole eroteltuna ruotsinkielisiä rikkaita ja suomenkielisiä köyhiä. Kumpi tahansa voi olla rikas tai köyhä. Toki ruotsinkielisten on vieläkin helpompi päästä sisään yliopistoihin ja korkeakouluihin kiintiöiden takia.

Nykyään peruskoulu on pakollinen. Kukaan ei voi joutua töihin alle 18-vuotiaana, ellei itse halua sitä. Työnteon syy ei voi olla ainakaan perheen rahatilanne, koska saamme tukia, joilla yhteiskunta siirtää tuloja rikkailta köyhille, mikä lisää tasa-arvoa. Näin kukaan peruskouluikäinen ei voi jäädä kokonaan ilman koulutusta. Jos ihmisellä ei ole koulutusta, hän jää yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ja sitten on vielä lait, jotka estävät ihmistä saamasta liian pientä palkkaa nykypäivinä. Meidän ei myöskään tarvitse työskennellä ihan älyttömiä aikoja.

5. Päätäntö

Kirjalla oli mielestäni monta teemaa. Se käsitteli tasa-arvoa, mutta myös ohimennen kristinuskoa ja koulutuksen tärkeyttä. Nämä heijastavat paljon Maijaliisa Dieckmannin ajatuksia. Hän haluaa näyttää nuorille ja lapsille menneisyyttä, mihin tasa-arvo ja kristinusko viittaavat. Hän itse toimi opettajana ennen eläkettä, joten hän halusi luultavasti mainostaa koulutuksen tärkeyttä ja ehkä myös mielekkyyttä.

Tietyllä tapaa opin paljon 1890-luvusta. En tajunnut eriarvoisuudesta yhtä paljoa ennen kirjan lukemista. Tietyllä tapaa teos myös näytti kristinuskon kuuluvan sen ajan elämään, vaikka toisaalta oli ehkä jo pieni murroskausi. Tai sitten se oli Dieckmannin lisäys. Joka tapauksessa olen taas ehkä jonkin verran tyytyväisempi nykyiseen yhteiskuntaamme.

Minä pidän Pikkupiika Elinasta. Koen samaistuvani jollain tapaa ahkeraan Elinaan, joka on hyvä koulussa ja käy töissä. Mielestäni kirjasta puuttuu se tietty jännityselementti, mutta toisaalta kirjan ehkä kuuluukin olla hieman rauhallisempi. Se vain ehkä ei ole omiaan herättämään lapsissa lukuinnokkuutta. Olisin kovasti halunnut tietää, saivatko Elinan vanhemmat neljättä lasta, paraniko Kalle ja mitä Elinalle tapahtui tulevaisuudessa.

Minä jaksan lukea vähän tylsempiäkin kirjoja, enkä kuitenkaan kuvaisi Pikkupiika Elinaa tylsäksi kirjaksi. Siinä vain ei ollut sellaista kehittyvää jännitystä, jonka loppuratkaisu olisi lopussa. Kuitenkin pidän kirjasta paljon. Kuitenkaan osa ajatuksista, joita kirjailija halusi kirjaan laittaa, eivät tuntuneet sopeutuvan sinne. Larin Paraske oli vähän ylimääräinen lisäys kuten kaikki yhteiskunnan epäkohtien tunkeminen teokseen.

Mielestäni teos on kuitenkin suloinen, joten eiköhän se säily kirjahyllyssäni vielä muutaman vuoden. Ehkä luen sen joskus kolmannenkin kerran. Kirjastossa sille ei ainakaan ollut lukijoita, koska se on poistettu kirja.

Mielestäni työskentelyni sujui tuskastuttavan hitaasti, mutta sekin taitaa olla vain oma tapani työskennellä. Viimeisinä päivinä teen loppurutistuksen, jolloin saan kaiken valmiiksi niin, että olen lähes tyytyväinen teksteihini. Olen siis ihan tyytyväinen tähänkin, mutta jotenkin tutkimuskysymykseni teksti tuntuu epämääräiseltä ja pomppivalta. Kirjailijan esittely taas on laaja ja koen, että siinä on kaikki tarpeellinen.

Tehdessäni tutkielmaa, kirjaa tuli selailtua läpi useammin ja tarkemmin. Huomasin kohtia, joihin en ensimmäisellä lukukerralla kiinnittänyt huomiota. Olen huomannut saman asian myös kirjoittaessani blogia. Toisaalta näen paljon enemmän mutta toisaalta en nauti kirjan lukemisesta yhtä paljoa, kun etsin sivumerkityksiä ja luen kohtaa kymmenettä kertaa. Tavallaan on mielenkiintoista lukea kirjaa kiinnittäen tekstiin enemmän huomiota, mutta nautin kirjan lukemisesta enemmän, kun kuljen vain juonen mukana.


Lähteet

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_12317604156394 (Luettu 10.11.2017)
http://www.kustannusmakela.fi/app/product/writer/view/-/id/10 (Luettu 10.11.2017)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/dieckmann-maijaliisa.html (Luettu 10.11.2017)
Dieckmann, Maijaliisa 2015: Kirja ja lettupannu (Cultura)
Dieckmann, Maijaliisa 1985: Pikkupiika Elina (WSOY)
https://yle.fi/uutiset/3-5432237 (Luettu 25.11.2017)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Larin_Paraske (Luettu 24.11.2017)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Peruskoulu_Suomessa (Luettu 25.11.2017)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kielipolitiikka (Luettu 25.11.2017)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteiskuntaluokka (Luettu 25.11.2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti tähän tekstiin ja kerro mielipiteesi.

Jos haluat kommentoida anonyyminä tai toiselta tililtä, klikkaa "Kommentti nimellä" oikeaa puolta ja valitse tili. Jos painat nimetöntä, kommentoit ilman tietoja itsestäsi.