keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Olen lukenut tämän kerran aikaisemminkin. En erityisemmin pitänyt kirjasta, joten nytkin lukemisen aloittaminen oli vaikeaa ja lukeminen tuntui tökkivän pahasti. Alunperin lainasin tämän lukupiiriä varten mutta en saanut luettua tätä tarpeeksi nopeasti. Siitä syystä tämä päätyi lukudiplomini kolmanneksi kirjaksi, fantasia-osioon.

Lisäksi minua ei ole ollenkaan huvittanut kirjoittaa, joten saapa nähdä, muistanko enää yhtään mitään.

""Tämän lapsen kasvattamiseen tarvitaan enemmän kuin pari hyväsydämistä sielua. Siihen tarvitaan", Silas sanoi, "koko hautuumaa."

Ei-Kukaan "Eikku" Owens on ihan tavallinen poika. Paitsi, että hän asuu vanhassa haudassa ja hänelle on myönnetty kunniakuolleen arvo. Aaveet suojelevat orvoksi jäänyttä poikaa kaikkialla vaanivilta jokamiehiltä.

Hautausmaalla kasvaneelle Eikulle aaveet ovat tutumpia kuin pitsa tai koulunkäynti. Hän ei aina muista, että kalmisto kätkee sisäänsä myös karmivia asioita.

Elävien pitää kuitenkin elää eikä viettää koko elämäänsä hautausmaalla. Onnistuuko Eikku aaveilta oppimillaan taidoilla kukistamaan julmat Jack-jokamiehet? Ja miten hän pärjää hautausmaan muurien ulkopuolella - ilman aaveiden apua?"

No niin. Tänään ajattelin käyttää apuna osittain opettajani kirjatestiä, koska lyö vaan tyhjää.

Ei-Kukaan eli Eikku on lapsi, jonka vanhemmat murhattiin Jackin toimesta. Jack yritti tappaa myös Eikun, mutta Eikku pakeni hautausmaalle. Hän oli siis vauva. Ja tässä kohtaa minua alkoi ensimmäisen kerran ärsyttää. Juu, vauva konttailee ihan varmasti sen muutaman sata metriä, eikä aikuinen mies saa kiinni. Minä en myöskään näin yleisesti ottaen pidä siitä, kun vauvan tai pikkulapsen ajatuksia kuvaillaan.

Ja takaisin Eikkuun. Eikku siis muutti hautausmaalle, ja sai kunniakuolleen arvon. Aaveet kasvattivat hänet. Ja vieläkään en vaan muista, mitä tässä välissä tapahtui. Kaverityttö, pahiksia, tanssiaiset ja koulunkäynti. Noin suurinpiirtein. Ja totta kai loppuratkaisu. Ehkä en spoilannut liikaa. Eli suurimman osan ajasta oltiin hautausmaalla. Nykyajassakin taidettiin olla.

Sivuhenkilöitä? Ööö. Silas. Kummallinen tyyppi, joka nukkui hautausmaalla. Hän oli Eikun huoltaja. En oikein koskaan selvittänyt (tai en enää muista) minkälainen olento hän on. Sitten oli tämä kaverityttö, jonka kanssa Eikku vietti aikaa. Kaveritytön vanhemmat luulivat Eikkua ensin mielikuvituskaveriksi. Ja sitten oli monta tyyppiä hautausmaalta ja muutama koulustakin. Owensit olivat Eikun kasvattivanhemmat, vaikkakin aaveita.

Mielestäni kirjalla on tosi kiva idea. Lapsi, jonka aaveet kasvattivat. Mutta. Tässä kirjassa oli sata ja tuhat eri palasta ja juonikuviota, jotka eivät oikein liittyneet mihinkään tärkeään. Se punainen lanka katosi täysin keskellä kirjaa. Lisäksi olisin halunnut tietää enemmän loppuratkaisun pahiksista ja Silaksesta. Kirjassa oli paljon turhaa, eikä tarpeeksi tärkeää.

Ei tämä kuitenkaan huono kirja ollut. Se liikkui eteenpäin ja kirjoitustyyli oli ihan kiva. Kuvitus oli kiva. Idea oli kiva. Eikä tämä täysin huono ollut, en vain pitänyt siitä.

Kolme vuotta sitten arvioin kirjan näin: "Kiva idea, mutta hieman tylsä. Vanheneminen meni melko luonnollisesti vaikka vuosien yli hypittiin. Tosin sen takia kirja tuntui melko lyhyeltä ja nopealta luettavalta. Murhaajaan tunnuttiin pääsevän hieman myöhään ja se kohta meni minulta nopeasti läpi. Harmitti, että Eikun oikea nimi ei selvinnyt (tai ainakaan minä en sitä muista)."

3/5

Kirjailija: Neil Gaiman
Suomentanut: Inka Parpola
Julkaistu: 2009
Kustantaja: Otava
Sivuja: 297
ISBN13: 978-951-1-23720-4

Alkuperäinen nimi: The Graveyard Book
Julkaistu: 2008
Kustantaja: HarperCollins
Kuvittaja: Dave McKean
Sivuja: 307
ISBN13: 9780060530921

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti tähän tekstiin ja kerro mielipiteesi.

Jos haluat kommentoida anonyyminä tai toiselta tililtä, klikkaa "Kommentti nimellä" oikeaa puolta ja valitse tili. Jos painat nimetöntä, kommentoit ilman tietoja itsestäsi.